Danakosha Finland
Danakosha Finland

Tiibetinbuddhalainen nyingma-perinteen dharmayhteisö

Kokemuksiani vapaaehtoistyöstä Danakoshassa

Minulla oli hiljattain onni viettää kuusi viikkoa Danakosha Lingissä Etelä-Suomessa, ja haluaisin jakaa joitain vaikutelmiani. Miksi?

Ensinnäkin, vaikka yhteisö, jonka perusti sen vakituinen opettaja Tulku Dakpa Rinpoche, on ollut olemassa jo yli kymmenen vuotta, tämä tila ostettiin vain hieman yli vuosi sitten. Keskus on siis hyvin nuori ja kaipaa pientä esittelyä.

Toisekseen, toisin kuin arveluni mukaan suurin osa Danakoshassa vierailevista, en tutustunut keskukseen meditaatioharjoituksen tai opetusten kautta, vaan tekemällä siellä vapaaehtoistyötä, tai karmajoogaa, poikkeuksellisen hiljaisen kesäkauden aikana.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, keskuksella viettämäni aika oli mitä täydellisintä. Sain tehdä hyödyllistä työtä ja lomailla tyttöystäväni kanssa varsin haasteellisen vuoden jälkeen, joten miksi en levittäisi sanaa?

Vaikutelma 1 - Suomalainen vieraanvaraisuus ja erinomainen ruoka
Kuulostaa hieman imelältä, mutta en ole koskaan vieraillut pohjoisessa, ja rehellisesti sanoen odotin ihmisten olevan yleisesti ottaen yrmeitä, tai ainakin sisäänpäinkääntyneitä. Yllätyksekseni sain havaita täysin päinvastaista, eikä se koske pelkästään Danakoshan väkeä. Keskus sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päässä omalaatuisesta Jokioisten kylästä, jonka sain kuulla olevan yksi Suomen koulutetuimmista kunnista. Minulla oli monia mahdollisuuksia tavata paikallisia ja nähdä eri puolia heidän arjestaan. Vaikka suomalaiset näkevät itsensä usein konservatiivisina ja ujoina, minulle he näyttäytyivät päinvastoin poikkeuksellisen rentoutuneina, hyväsydämisinä ja kunnioittavina.

Sen jälkeen kun saavuimme Danakoshaan heinäkuussa, meistä huolehti erittäin ystävällisesti yhteisön pitkäaikainen jäsen Natalia, joka noihin aikoihin omisti energiansa puutarhan ylläpitoon. Alusta alkaen meille tarjottiin päivittäiset ruoat ja vuoteet, ja näiden ohessa yksinkertainen ja helppo työaikataulu – kuulostaa hieman pitkästyttävältä, mutta.. En tiedä johtuiko se pääsääntöisesti naisista koostuvasta seurasta, paikan siunauksista vai suotuisista yhteensattumista, tunsin koko vierailuni ajan syvää kotoisuuden ja turvallisuuden tunnetta ja tunnetta että minusta pidetään huolta. Mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen, inspiroivat keskustelut, rakkaudella valmistettujen yksinkertaisten mutta herkullisten aterioiden jakaminen, saunaan tutustuminen.. kuukausi hujahti ohi nopeasti.

Vaikutelma 2 - Puutarha
Kuulemani mukaan paikan puutarha on ollut jonkinlainen paikallinen nähtävyys jo kauan ennen Danakoshan saapumista. Sukupolvelta toiselle kulkeneella sukutilalla vuosisatojen saatossa luotuna, viimeisimpänä suvun kahden sisaruksen ylläpitämänä, se ilmentää luontaisesti ilmenevää kauneutta. Tämä ei johdu pelkästään harvinaisista, eksoottisista tai upeista kasveista, vaan myös niiden sijoittelusta ja yhdistelmistä, jotka luovat keskukseen erilaisia rauhallisia ja erottuvia tiloja.

Onneksemme kesän aikana puutarhan hyötykasvipuoli tuottaa terveellisiä, luonnonmukaisia kasviksia, yrttejä, hedelmiä ja marjoja. Vie aikaa tutustua kaikkeen mitä ympäristöstä löytyy, mutta se on ehdottomasti sen arvoista.

Vaikutelma 3 - Viidauden keskus
Koko kuukausi ei luonnollisesti ollut pelkästään hyvää ruokaa ja puutarhassa kävelyä. Takertumiseni lopputulokseen ja krooninen tarpeeni ylittää päivän työaikataulu loi myös jännitteitä ja esteitä. Erityisesti tukevan ympäristön ja kaikkien mukana olevien innostuksen ansiosta kaikki tämä sujui kuitenkin yllättävän helposti. Henkilökohtaisesti arvostankin eniten näitä saamiani opettavia kokemuksia.

Viimeinen ajatukseni. Kun olin saanut perehtyä Danakosha Lingin hankkeen laajuuteen, en voinut olla tuntematta skeptisyyttä yhteisön kykyyn saada toteutettua se aiotussa aikataulussa, ottaen huomioon sanghan koon ja sen materiaaliset resurssit. Pikkuhiljaa sain kuitenkin havaita, että epäilykseni heijasti vain omia rajoituksiani. Itseasiassa nämä ihmiset aloittivat keskuksen käytännöllisesti katsoen tyhjästä kymmenen vuotta sitten, kutsuttuaan varsin vähän tunnetun opettajan kotimaahansa, johon buddhalaisuus ei ole vielä juurtunut, ja rakentavat nyt merkittävää retriittikeskusta, jossa päätemppeli on jo saatu tehtyä ja monia muita keskeisiä ominaisuuksia jo loppuun saatettuna. Minusta näyttää siltä, että Danakoshan sagha, täynnä syvästi omistautuneita ja osaavia ihmisiä hyveellisen opettajansa opastamana, on parhaalla mahdollisella polulla, ja toivon heille kaikkea hyvää heidän tiellään eteenpäin.

-Lubomir

Mene takaisin.

Copyright © 2016 Danakosha Dharma Center